Ihan perse aamu.

Siis kirjaimellisesti.
Tällaisen sain aikaan, kun pomon miehellä on synttärit.

Oikeesti siinä on vähemmän selluliittia kuin kuvassa näyttää. Enemmän siinä on kinuskia ja kermavaahtoa.
Mutta kuva nyt on muutenkin taas mitä on, pitäisi se kunnon kamera hankkia…

Onnea synttärisankarille!

Äitienpäivä lähestyy.

Päätin, etten tänä vuonna ala räpeltää mitään miljoonaa erilaista yksittäistä pikkukakkua yhtään mihinkään suuntaan.
 Pari poikkeusta tein. Toinen on hevoshieroja-minun vakiasiakas. Herttainen poni ja yhtä herttainen omistaja, ja tästä taisi eniten nyt hyötyä omistajan äiti vadelma-juustokakun muodossa:

Toinen saman makuinen, mutta vähän eri koristeilla meni kengittäjälle. Syystä, että jos ihmisellä on asiansa osaava kengittäjä, niin se nyt vaan kannattaa pitää tyytyväisenä. Ja jos se nyt sattuu vielä olemaan mukava ihminen, ja tuo aina Koskiselle leikkikaverin tullessaan, niin kakku on itsestäänselvyys. (Lisäksi luotan siihen, että saan apua omiin kengitysopintoihini, jos sitä erehdyn ruinuttamaan. Toivossa on hyvä elää.)

Ja sitten ne vähän isommat kakkuproggikset. 5x 50 hengen mansikka-sitruunavaahto-vaahtokarkkitaikina-sokerimassakukkaset-viritystä. (Vain 4 mahtui kuvaan) :

Ja 500 mini-cup cakea, vanha tuttu pätkistaikina ja mansikka-valkosuklaavaahto.
Ne nyt ihan tosiaankaan ei kaikki mahtuneet kuvaan:

Siinähän niitä. Vielä kerran siis:
 Hyvää huomista äitienpäivää äideille ja äidinmielisille, vai miten sitä sanotaan?

Pätkis-cup caket

Tässä vihdoin niille kärsivällisesti odotelleille, reseptiä kyselleille ystäville:

2pss minipätkiksiä
3 munaa
3dl sokeria
150g voita
n. 1,5dl maitoa
4dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
(1tl vaniljasokeria)

Vuokia n. 12-25kpl koosta riippuen.

Toimi näin:
Uuni lämpiämään, 175-200 riittää.
Rouhi/raasta/murskaa n. 1,5 pussia pätkiksiä.
Sulata voi.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon vuorotellen jauhot siivilän läpi, voisula ja maito. Lisää viimeiseksi pätkisrouhe/raaste/murska.
 Taikina vuokiin (kikkakolmonen kaikille jotka eivät tienneet: taikinan saa siististi vuokiin pursottamalla sen niihin) ja vuoat uuniin.
 N. 20 min. ja hyvä tuli. *(Jos ei tullut, teit jotain väärin. Voit yrittää sitkeästi uudelleen. Tai vaihtoehtoisesti ymmärrät varmasti seuraavalla kerralla kotiutua leipomon kautta.)

———————————————————————

Sama gluteenittomalla kielellä:

Vaihdoin vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen, muuten ihan sama setti.

———————————————————————
Vaahtoesimerkki kuppikakkujen päälle:
n. 130g valkosuklaata (Pandan levyjä käytän itse, hinta-laatusuhde kohdillaan, ja tasan 130g)
25g voita
0,5dl kuohukermaa
1 prk vaahtoutuvaa mansikkakermaa (Valion valikoimasta löytyy)

Toimi näin: Pilko suklaa ja voi kattilaan, kaada sekaan kuohukerma. Sulata miedolla lämmöllä tasaiseksi massaksi koko ajan sekoittaen (ei saa kiehua).
 Kaada tahna vatkauskulhoon ja jäähdytä kunnolla.
 Sekoita mansikakkerma suklaamassan joukkoon, vatkaa kovaksi vaahdoksi ja pursota kuppien päälle.
Ja taas tuli hyvä, jos ei, niin kts. *

——————————————————————

Useinhan näissä kakkublogeissa on mukana kivoja tilannekuvia vatkaamisesta ja sihtaamisesta ja sen sellaisesta.
 Tämä ei kuitenkaan edes ole kakkublogi, vaikka kakut vievätkin ison osan blogista. Siksipä tulin siihen tulokseen, että jos ette osaa vatkata, siivilöidä ja pursottaa ilman, että pakotan Mörököllin ottamaan lavastettuja tilannekuvia minusta vatkain kourassa, niin suosittelen taas sitä leipomon kautta kotiutumista.

Jäikö muuten jotakuta mietityttämään, mitä tehdään sille ylimääräiselle puolelle pussille minipätkiksiä??
 Vaihtoehto 1: ne voi vuokien määrästä riippuen tarvittaessa puolittaa tai laittaa kokonaisina kuppikakkujen “sydämiksi”.

Vaihtoehto 2: ne voi syöttää lapsille.

Vaihtoehto 3: Syökää ne itse (salaa, jos on makealle persoja lapsia taloudessa), niin minäkin teen.

Ja sitten ei muuta, kun värkkäämään äideille cup cakeja, Hyvää Äitienpäivää!!

Kiire, kiire, kiire, kiire.

Kakkuja ja hevosia, lomitettavia talleja, hevosten hierontoja, kouluviikonloppuja, lasten kuskaamista kerhoihin, tivoliin, hammaslääkäriin, töihin mukaan….
 Tää on niin tätä. Toukokuussa aion syödä ja nukkua, huhtikuussa ei oikein ole ollut sellaiseen luksukseen aikaa.

Pääsiäiseksi meni muuten 30v.-kakkuja. Mansikkaa, sitruunaa, toiveena ikä kohokuviona ja “jotain pääsiäismäistä.”

Tällaiset tuli, toinen vihreä ja toinen tämä keltainen:

Sitten kyhäsin yhden työpaikkani yhdelle asiakkaalle johonkin kokoukseen (selkeää, eiks vaan?) taas iänikuisen mango-appelsiinijuustokakun:

Ai niin, ja tällaisen tulin vahingossa varanneeksi, haetaan kotiin kunhan on siinä iässä, ettei enää tissillä roiku:

(Se on kissa, jos jollekin jäi epäselväksi.)

Siinä ne varmaan tärkeimmät, ja taas menoksi!

Sieltä se pikkuhiljaa hiipii.

Se kevät.
Kakkuja on tulollaan, ja joitain tehtyjä päivittämättä tänne. Ehtiihän noita. Kiire, se ikuinen riesa….

Hevosten kanssa jaksaa ja pääsee taas touhuamaan enempi, kun siedettävän kelin päiviä mahtuu viikkoon oikein useampia. Kengityskoulutukseen kävi emännän tie reilu viikko sitten, mielenkiintoista uutta ja ihmeellistä, ja pitkässä juoksussa näkynee lompakossa vallan kivasti, kun voi itse tehdä sen mistä nyt maksaa muille.

Ja kuva, jossa koko hevonpaskaharrastuksen ajatus on tiivistettynä <3

Ei hyvän tähären.

Miksi tehdä suunnitelmia ja aikatauluja ja yrittää järjestellä hommia, kun eihän se koskaan kuitenkaan mene niiden mukaan?

Piti tehdä viikonlopuksi pari kakkua ja vähän talikoida. Lopulta tein paljon kakkuja, ja talikoin, ja sitten piti vielä käväistä koko perheen voimin papalla virpomassa ja syömässä. (Ruoka oli hyvää.)

Ne kakkuset siis…

Naapurin ristiäisiin 2x mansikka-kermakakku asiaankuuluvilla tilpehööreillä:

Sitten synttäreille piti saada kakkuja. Suklaakakkuun ja mango-appelsiini-juustokakkuun sain tarkat toivelistat aikaisempien tekeleideni pohjalta.
 Kuppikakkujen ja tietokonekakun kanssa sainkin ulkonäöllisesti vapaammat kädet.
 Tietokonekakun makutoiveena oli se ikisuosikki, mansikka+sitruunavaahto. Kuppikakkuihin pätkistä ja valkosuklaa-mansikkavaahtoa.
 Tällaisia tuli niistä:

Onnittelut vauvasta yksille ja synttäreistä muutamille!

Kuppeja ja Buzz.

Kiirettä pitää, niinkuin nyt yleensä ja aina.

Tein silti jokunen aika sitten kuppikakkuja, kerrankin ihan vaan meille. Oikeastaan juttu meni niin, että löysin aivan ihania, retrohenkisiä muffinivuokia. Lähi-Siwasta, tiätty. Siitä se ajatus sitten lähti…
 Taikinaan rouhin mukaan vadelmajugurtti-täytesuklaata. Samaa matskua sulattelin myös päälliseen. Koristeluun en ihmeitä jaksanut panostaa, periaatteella “nää jää vaan omaan pöytään”.
 Tuli vähän turhan hyviä.

Naapurin poika juhli synttäreitä, ja toiveissa oli Buzz Lightyear-kakku. Pätkis-vaniljatäytteellä, vaikka kuulemma sen enempää äiti kuin poikakaan eivät ole suklaan ystäviä. Tämä nimenomainen suklaatäyte on silti molempien suosikki.

Onnittelut vielä näin jälkikäteen päivänsankarille!

Tulin töistä kotiin.

Kävimme keskustelun, Mörökölli ja minä.
Useimmiten vastaan uteliaille, että Mörököllin koti-isyys on kertakaikkiaan ihanneratkaisu. Ja useimmiten se ei ole valhe.
 Tänään se olisi ollut, jos joku olisi kysynyt.

Tulin siis kotiin. Nakkasin puhelimen, auton avaimet ja muut pikkusälät keittiön tasolle. Moikkasin lapset ja Mörököllin, joka istui ruokailuhuoneen pöydän ääressä keskittyen sata lasissa muoviseen aihioon (josta ilmeisesti on tulossa auton pienoismalli).
 Vilkaisin hyvin merkitsevästi kohti olohuonetta.

Mörökölli aloitti: “Me ollaan ulkoiltu tänään lasten kanssa ja kaikkee. Käytiin lennättämässä kauko-ohjattavaa lentsikkaa, kun ei tuullut.”

Minä: “Mmmhmh. Sen kyllä huomaa.”

Mörökölli: “Ai, kui?”

Minä: “Tää kämppä on päivän mittaan räjähtänyt käsiin, ja sä siis selittelet siivoamattomuutta aktiivisella ulkoilulla?”

Mörökölli: “Siis miten niin räjähtänyt?”

Minä: “No siis niinkun…Täällä on ihan järkyttävän paskaista, siten niin räjähtänyt.”

Mörökölli: “Eeeeei… kun rakas. Se sana, mitä sä nyt haet, on kotoisa. Sitä se vaan on.”

Jepjep. Huomenna mulla onkin vapaata, eikä tartte montaa kertaa miettiä, miten sen käytän….
 Toissaillan ja vähän eilistä päivää käytinkin siihen tuttuun ja turvalliseen mango-appelsiinijuustokakkuun, minkä pomo tilasi aivan liian lyhyellä varoitusajalla kaverinsa synttäreille. Ihmeitähän ei tiukalla aikataululla tehdä, mutta tällainen siitä tuli:

Juustokakkuja

Meillä töissä (kuten aika monella muullakin tallilla), on tapana vaatia kakku siltä tasapainottomalta reppanalta, joka tunnilla tai valmennuksessa onnistuu hankkiutumaan alas hevosen selästä vastoin varsinaista omaa tahtoa.

Näitä tilauksia on itseasiassa nykyään enenevissä määrin. En tiedä, onko huhu leipurista kiirinyt eikä kukaan enää leivo sitä kakkua itse. Vai tuiskahtlevatko ne nykyään tahallaan tanteereeseen, että saavat tekosyyn tilata vuoronperään kakkuja?

Kännykkä nyt kuitenkin eilen taas piippasi viestiä, että reilun kokoinen mango-appelsiini-juustokakku, teemana pudonnut ratsastaja.
Tällaisen tein:

 

Tänään pidin naapurin likalle tuntia Viivillä, alunperin vakaana aikomuksena ratsastaa itse Aste heti siihen perään.
 Mutta toisaalta, johan siellä alkoi hämärtää, ja tuulikin jonkin verran, ja aika harmaa keli. Että oikeastaan pomo suorastaan luki mun ajatukset soittaessaan.
 En ollut ehkä vaan itsekään vielä sisäistänyt sitä, että ratsastamisen sijaan mulla on valtava intohimo kaahata Siwaan hakemaan tarpeet toiseenkin juustokakkuun, jonka huomiseksi leivon pomon kaverin synttäreille.
 Jos sitä nyt sitten lähtisi taas ottamaan vatkaimen kiltisti kouraan…

Hehkutusta, hevostelua.

Hyvä päivä. Ihan todella. Se tarkoittaa joko sitä, että vihdoin on vähän kevät.
Tai sitä, että tulin epähuomiossa popsineeksi triplaten D-vitamiineja, joita vihdoin muistin parin kuukauden yrittämisen jälkeen ostaa.

Aamu lähti hitaahkosti käyntiin neljällä saavillisella kahvia, höystettynä kourallisella sokeripaloja ja puolella litralla punaista maitoa. Lypsylehmän hankinta on vielä harkinnassa.
 Sitten reipastuin.

Tein Mörököllille asiallisen, suullisen ilmoituksen yhtenä kappaleena aiheesta “oma aika”.
Marssin talliin. Talikkokin heilahteli pitkästä aikaa ihan kevyesti, siinä radion tahtiin vihellellessä.
 Jännitin, koska se alkaa. Kaksi päivää ilmasto on muistuttanut kylmälle säädettyä, täysillä käyvää hiustenkuivaajaa. Olen tosissani pelännyt, että se tukka lentää juurineen, ja katoaa taivaan tuuliin ne tarkkaan liimatut ripsetkin.
 Vaan eipähän alkanut.

Kipaisin Asteen tarhasta. Harjailin ja lässytin (koska kukaan ei ollut kuulemassa. Julkisestihan en pehmeitä puhu). Pyöriteltiin kentällä taivuttelutreeni. Ihan uskomaton epeli!
 Alkuhan meillä oli lupaava, mutta kankea. Emäntä matkustaa ja tamma tepsuttaa turpa tanassa ja pinkeänä sinne tänne.
 Tällaisesta ei ollut tänään tietoakaan. Siistiä taivuttelua, tasa-askelista ravia, eikä mitään sipsutusta.
 Kaikki tapahtui käytännössä vain sillä, että emäntä siirteli painoa luisevalta kankulta toiselle, ja takaisin. Tämän kanssa täytyy ensi kerralla kokeilla niitä kuolaimettomia suitsia, kun ei vaikuta siltä, että rauta suussa olisi edes tarpeellista. Mahtavuutta.

Vaihdoin Asteen Viiviin. Koska kehän kiertämisen sijaan emännänkin pää kaipasi “aivot narikkaan”-aikaa, vaihdoin myös kentältä tien varteen.
Sen verran olin kaukaa viisas, että soitin koulutaksin kuskille ja peruutin Prinsessa kyydin.
 Meillä on muuten maailman mahtavin koulutaksi. Se tuntee kaikki lapset ja vanhemmat etunimeltä. Tietää reittinsä minuutilleen, ja tietää myös kiertotiet minuutilleen siltä varalta, että puita on kaatunut, lumet on auraamatta, rekka on poikittain tiellä…
 Vahtii, että kyydissä ei riidellä, että vyöt on kiinni, että lapsilla on pipot ja lapaset kylmällä ilmalla. Odottaa, jos joku joskus onkin myöhässä, nousee autosta ja avaa ovet lapsille. Aivan ihana.

Mutta tänään siis peruin sen.

Viivi hölkötteli, ja minä keventelin kevyesti. Matka koululle kesti 12 minuuttia. Pihasta löytyi taas monta innokasta rapsuttajaakin. Joku huokaisi syvään: “Mäkin haluaisin ratsastaa koulusta kotiin”.

Vuoro nyt vaan meni Prinsessalle. Vaihdettiin pipot (mulla oli se, mikä mahtuu kypärän alle) ja asennettiin kypärä. Jostain kumman syystä reppu jäi assarin harteille, ja Prinsessa kapusi kyytiin.
 Kotimatka sujui hitaammin, mutta mikäs siinä, kun aurinko paistoi. Höpöteltiin päivän kuulumiset, Viivi pörisi omiaan välillä.

Kotona vielä reippaana askartelin lihamurekkeen, ruokin mukelot ja kuskasin Prinsessan kaverinsa synttäreille.
 Loppuillan olen laiskotellut ihan hyvällä omallatunnolla.

 Huomenna on tiedossa jännä aamupäivä, ja toivottavasti silti myös aikaa hevostelulle.

Näin tehokas oli koulukyyti tänään: